Niin. Tänään ei tunnu taas tämä päivä valkenevan millään.
Ohjelmassa olisi lenkille lähtö ja siivousta, mutta en saa mistään kiinni. Masentaa. Mietin miten paljon on tutkittu aihetta: mielenterveyskuntoutujien ystävyys- ja sukulaissuhteiden menetys. Varmaankin on. Tunnen itseni todella yksinäiseksi. En tiedä ainakaan juuri nyt, että työnnänkö lähimmäisiäni pois luontani. Vai johtuuko suhteiden menetys ylipäätään välttämättä minusta, vaikka mielenterveyskuntoutuja olenkin.
Minähän elän tätä mielenterveyskuntoutujan elämää päivästä toiseen. Ei siitä mitään lomia oteta!
Aiemmassa elämässäni en tuntenut itseäni juuri koskaan yksinäiseksi. Vaikka sitä, ehkä olisinkin ollut. Olen ihminen joka viihtyy myös yksikseen, ja jopa oikein hyvin. Nyt vasta viime aikoina olen tuntenut itseni yksinäiseksi. Varsinkin silloin, kun tunnen tarvetta puhua asioistani. Tarvetta jakaa ja keskustella mieltäni vaivaavista aiheista.
Ehkä menenkin suihkuun, ja yritän sitten vähän siivoilla. Pääsenhän ulos vähän myöhemmin, jos saan itseni sinne asti. Ehkä huominen on parempi päivä. Nyt on ollut enenevässä määrin mieltä ahdistavia ja huolta aiheuttavia asioita meneillään. En saisi olla itseäni kohtaan niin ankara. Mutta juuri nyt tuntuu, että mistään ei tule mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti