Tänään

Istutin tänään kynttilän kevytsoraan. Istun neulomani keskeneräinen pipo päässäni ja kirjoitan.

Itkin tänään. Olen iloinen itkusta. Sillä joskus on vaikea itkeä. Aikuisen sisäinen itku. Olen kuullut tuon sanonnan. Mutta tuskin on kyse aikuisesta, lapsesta tai vanhuksesta. On kyse ihmisestä, joka ei enää pysty itkemään. Koska elämä on niin kovaa, ettei edes itkeminen ole enää helppoa. Itkemisen pitäisi olla helppoa, niin olisi helpompi elää.

Olen ajatellut tänään paljon kaikkea muuta. Paljon kerrottavaa, kerrottavaa ilman sanoja. Tuntuu kuin purkaisin kaiken sisimpäni ja samalla haluan pitää jotain itselläni.

Oletteko huomanneet kuinka kevään alun aistii, näkee ja kokee? Katse kohdistuu kauniisiin ihmisiin. Aivan kuin ihmiset puhkeaisivat kukkaan.

Viime päivinä olen aistinut myös miesten katseet. On kummallista tuntea miesten katseet, kun kokee olevansa epäkaunis. Ja, samalla tuo kummallisuus naurattaa. Mutta tosiasia on se, että miesten hormonit hyrräävät yhteen auringon ensi säteiden kanssa. Ehkäpä näin käy myös naisille.

Tämä viikko on tuonut mukanaan kummallisia sattumuksia. Tekemättömien töiden listani on hiukan vähentynyt, mutta samalla olen myös lisännyt siihen asioita. Sekä aloittanut toisen hieman erilaisen listan tekemisen. Listan, johon ei niinkään kuulu kodin järjestykseen liittyviä asioita.

Huomenna on Johan Ludvig Runebergin päivä.