Tänään tuli taas todentua, että masentuneen ihmisen muistissa on toivomisen varaa. Toisekseen olen ollut niin stressaantunut, että koko elimistöni huutaa stoppia.
Viidenneksi muttei viimeiseksi. Sitä saa yhtä ohjetta tuolta, toista sieltä ja kolmatta täältä. Niin mihin väliin pitäisi (argh) sitten nämä kaikki saamansa ohjeet sisällyttää? Kysympähän vain.
Sitten pitäisi (argh) muistaa vielä kaikki ns. elintärkeät ohjeet ja neuvot, mutta eivätköhän ne kaikkien edellisten ja uusien tulevien alle johonkin hautaudu.
Välillä tuntuu siltä, että pitäisi (argh) laittaa lappu luukulle ja sanoa näkemiin. Nähdään seuraavassa elämässä. Mitään sellaista apua, joka olisi todella ihmisen elämää eteenpäin vievää ei saa silloin kun sitä tarvitsee. Ja minä tarvitsen.
Taas tuli kirjoitettua jotain sekametelisoppaa, mutta mitäpä tuosta. Päivä oli loppujen lopuksi keskinkertaisen hyvä. Ja taivas näyttää suloiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti