jonka joskus on kokenut.
Voiko surusta koskaan selvitä. Jääkö se ikuisiksi ajoiksi ajelehtimaan, muistuttamaan, tukahduttamaan ja jopa halvaannuttamaan.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Äidinrakkaus on sitkeintä rakkautta, sitä ei tapa mikään.
Kyllä -/- Ei.
En ole äiti. Minusta ei tule äitiä. En halua lasta, vaikka haluaisinkin
- Liian monimutkaista -
Mutta, jos olisin äiti. Luulen, että rakastaisin lastani aina - eikä sitä voitaisi viedä minulta pois. Luulen myös olevani väärässä. Sillä elämä, eletty ja elämätön - kokemukset, muutokset, ilot ja surut muokkaavat ihmistä. Ja, joskus kaiken keskellä voi se kaikkein tärkein äidinrakkaus - Äidin rakkaus - kadota. Haihtua, vaieta, kuihtua ja kärsiä suuria tuskia.
Pitäisikö minunkin ymmärtää äitiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti